Poppipoliisit? Nevahööd.

Päivän aihe on poppipoliisit. Tämä hurmaava kaksikko istahtaa joka perjantai alas ja analysoi The Voice of Finlandin sen illan esiintyjien vetoja. Sinänsä tämä on hieno idea. Esitykset käydään läpi, ketkä olivat illan onnistujat, ketkä illan häviäjät. Kuitenkin, minulla on ohjelman kanssa suuri ongelma.

Taistelin itseni kanssa siitä, kannattaako minun ryhtyä kirjoittamaan tästä aiheesta vai ei. Teenkö näin vain enemmän hallaa kuin hyvää antamalla poppipoliiseille entistä enemmän näkyvyyttä? Jotenkin kuitenkin nyt en pystynyt olemaan ottamatta kantaa asiaan, joten avasin läppärin ja katsoin ensimmäistä, ja viimeistä kertaa poppipoliiseja.

Kuva Ilta-sanomat

Ehkä osaksi oma pettymys vaikuttaa tähän kannanottoon, ehkä se, että nämä ihmiset haukkuvat minun ystäviäni, ehkä se, että eivät minun laulamisestani pitäneet, ehkä ne hetkittäin asiattomat kommentit, tai ehkä kaikki nämä asiat yhteensä pakottavat minut avaamaan läppärinkannen ja antaa sormieni näpyttää. Olen huolissani siitä, että kuulostan katkeralta tippuneelta kilpailijalta joka ryhtyy ihan samaan kun poppipoliisit, eli ihmisten haukkumiseen. En kuitenkaan ole hirveän pettynyt, vaikka se ehkä tyhmältä kuulostaakin ja joku voi jopa ajatella että valehtelen, mutta minua ei hirveästi tippuminen kilpailusta haitannut. Joten, yritän olla mahdollisimman objektiivinen ja kirjoittaa rehdin tekstin. Oletan myös, että pojat itse osaavat ottaa kritiikkiä kun kerran sitä niin avoimesti jakavat.

Keitäs nämä poppipoliisit ovat? Tämä hurmaava kaksikko muodostuu Wallu Valpiosta ja Mika Seppäsestä ja nyt minun on pakko myöntää iso aukko omassa sivistyksessäni. Olin ihan ”nevahööd” poppipoliiseista, Wallu Valpiosta sekä Mika Seppäsestä. Olin onnellisesti tietämätön koko ohjelmasta ennen osallistumistani Voiceen. Kuulin kuitenkin kanssakilpailijoiltani ronskeja kommentteja joita Wallu ja Mika olivat Ilta-sanomien netti TVn sivuilla julkaistuvassa ohjelmassa ladelleet. Keitä ovat sitten Wallu ja Mika?

Kuva Niko Saarisen blogi

Jani Petteri "Wallu" Valpio on jyväskyläläinen muusikko, festivaalipromoottori, radiojuontaja ja toimittaja. En tiedä mitä kaikkea hän tällä hetkellä tekee poppipoliisien lisäksi, faktaa hänestä oli hiukan vaikea löytää. Hän nousi julkisuuteen 2000-luvun alussa MoonTV:stä. Hän on myös saanut julkisuutta tatuoinneistaan: rintaan Wallu on tatuoinut sanan ÄITI, kylkeen exiensä nimet ja käsivarteen osan Viking Linen logosta. Hän vilautti myös sukupuolielintään Musiikki- ja Mediatapahtumassa, jossa hänet valittiin vuoden rocktoimittajaksi. Toimittaja onkin hieno ammatti, pistinkin googleen "Wallu Valpio koulutus". Eka tulos oli "Wallu Valpio - Itsensäpaljastaja". Okei. Wallun omien sanojensa mukaan hänellä ei ole koulutusta. Ei kait siinäkään mitään, jotkut ihmiset osavat tehdä asioita ilmankin koulutusta, jotkut ihmiset ovat luonnonlahjakkuuksia.

Wallu Valpio. Kuva Radio Rapu

Entäs sitten Mika Seppänen? Hän on Iltasanomien toimittaja. Muuta en hänestä oikein tiedä enkä googlettamallakaan hirveästi löytänyt. Hän on kuitenkin kirjoittanut monta hienoa artikkelia, kuten esimerkiksi "Tältä Paris Hilton näytti 21-vuotiaana - rohkea synttärikuva 12 vuoden takaa", "Holywoodin unelmapari meni kihloihin" ja "Chris hermosauhutteli pian Madeleinen synnytyksen jälkeen - katso kuvalinkki". Kiitos Mika näistä uutisista.

Mika Seppänen.
Kuva Mikan Twitterpofiilista

Nyt kun pojat ovat tuttuja, voidaan jatkaa poppipoliiseja puolustavalla kommenttilla.

Totta kai Valpio saa niitä laulajia arvostella, aivan siinä missä minä ja sinäkin ja kuten kuka tahansa muukin taustasta riippumatta. Koko ohjelmahan perustuu nimenomaan arvosteluun ja mielipiteisiin - tämä on laulukilpailu. Kilpailun voittaa se, jonka yleisö arvostelee parhaaksi. Millä muullakaan sitä pitäisi mitata? Jos tämän kaksikon jutut ei kiinnosta, älä kuuntele. - Mika555

Tottahan tämä on. Laulajia saa ehdottomasti arvostella. Yksi ero on kuitenkin se, että jos Pekka Puujärvi Tervajoella sanoo vaimollensa: "olipa Cecilian esitys ihan paska", sen kuulee Pekka ja hänen vaimonsa ja heidän kuusivuotias rakkinsa. Jos Wallu Valpio möläyttää, että Toni Laaksonen on: "niin hinttarinnäkönen jätkä", sen kuulee jopa 200 000 suomalaista. Mukaan lukien Toni Laaksonen. Tuollainen stereotypioiden syöttäminen on tietysti täysin vastuutonta käytöstä, jonka Wallu myös itse taisi huomata kun seuraavassa lauseessa toteaa, että hänellä ei ole homoja mitään vastaan. Tunteehan hän monta homoa. Oli miten oli, laulukilpailu, mihin Mika555 yllä olevassa kommentissaan viittaa, on aika kaukana tämän tyyppisistä kommenteista.

En itsekkään päässyt livahtamaan poppipoliisien sormien läpi. Parini Tuuli nousi Wallun ja Mikan suosioon ja sai hienoa palautetta. Hyvä niin, Tuuli on taitava laulaja jolla on mieletön karisma. Itse jäin lähinnä sivulauseeseen. Tekstintulkinnassa oli ongelmia, en päässyt lähellekkään Tuulin tasoa ja olin vain opetellut tekstin ulkoa ja lauloin sen ajattelematta mitä se tarkoittaa. Esitys jätti kertakaikkiaan tyhjäksi. Kiitän poikia tästä palautteesta, lupaan ensi kerralla ajatella enemmän.

Näin niitä lauluja lauletaan ulkoa. Ajattelematta. Kuva Petri Aho

Jos et ole esitystämme vielä nähnyt, voit käydä sen tästä katsomassa. Ajattelematonta meninikiä!

Pystyn hyväksymään tämän palautteen. Se ei tunnu hyvältä, tietenkään, mutta se on ok. Se on rehellinen mielipide johon kaikilla on oikeus. En kuitenkaan pysty hyväksymään tapaa millä pojat välillä antavat "palautetta". Kun ottaa huomioon lausahduksia kuten "Voicen historian huonoin esitys" ja "myötähäpeä", on reilu ja suora kritiikki, mitä ohjelma käsiittääkseni on tarkoitus antaa, aika kaukana. Se ei ole kritiikkiä, se on ihmisten, tai heidän esitystensä haukkumista. Välillä tulee asiatonta tekstiä laulajista, välillä YLEn narisevista juontajista sun muusta, joka nyt ei millään tavalla liity kyseessä olevaan laulukilpailuun. Tottakai mielipiteitä saa olla myös YLEn juontajista, mutta tämä foorumi ei ole se oikea myöskään näille kommenteille. Toni Laaksosta (kanssakilpailija, YleX:n juontaja) lainaten

Tuntuu, että tuolla ohjelmalla ei ole tuottajaa tai jos on niin ei ole tehtäviensä tasalla. Ny se on koulun pahisten rinki, jossa kiroillaan, syljeskellään, haukutaan muita ja ihaillaan mimmejä.

Väistämättä herääkin kysymys, kertovatko Wallun ja Mikan kommentit enemmän palautteen antajista kun itse palautteen kohteista?

Kuva Ilta-Sanomat

Isoin ongelmani tätä ohjelmaa koskien ei kuitenkaan ole Wallu tai Mika, eikä heidän hetkittäin asiattomat kommenttinsa. Onhan heillä välillä ihan hauskojakin juttuja ja hyviä mielipiteitä, vaikken niihin aina yhtyisikään. Isoin ongelma on kuitenkin mielestäni siinä, että Ilta Sanomien kokoinen lehti julkaisee tätä ohjelmaa. Ymmärrän sinänsä poikia, onhan heidän tyyppiset lausahduksensa se, mikä lehtiä myy ja saa ihmiset katsomaan heidän ohjelmaansa. Kysymykseni onkin, minkälaisen viestin Ilta Sanomat haluaa lähettää lukijoilleen? Missä menee toimittajien eettinen raja? Mitä mediassa voi, ja vielä tärkeämmin, mitä mediassa ei voi sanoa? Onhan Suomessa sanavapaus. Onko se kuitenkaan oikeus, jota haluamme tällä tavalla käyttää?

Minulla ei ole vastausta, minulla on vain mielipide, ja sen voitte varmaan jo arvata. Mielestäni eettiset rajat ovat paukkuneet Ilta Sanomien tyyppisten lehtien ja medioiden myötä moneen kertaan. Siksi en yleensä lue enkä katso niitä, mutta sehän on vain minun mielipiteeni. Kaikillahan meillä on siihen omaan mielipiteeseen oikeus, vai mitä Mika555?

I'm Just A Dreamer - Part Two

A couple of months ago I told you about my dream in a blog post. My precious little dream that I had so cruelly locked away in a little dusty jar, lid closed so tightly you'd need a screwdriver to open it. But I did. I did open the lid and I took the leap of faith, out in the wild and unknown world of commercial TV. It is a strange world that doesn't make any sense to me. What you see on TV, naturally, is totally different from the reality. Mostly, we sit around waiting for things to happen. And we walk. A lot. My friend called me during the shooting and asked me how it was going. I told her I will be a pro at walking after this competition. I might not sing any better, but I'll sure know how to walk. They are shooting us from every possible angle, walking here and there, it all seems silly. So far away from the what I came here to do. But I do not despair, I knew my dream would need a lot of work and I'll walk a week straight for them if that's what it takes.

Waiting...

It all started when I was a kid. Like any other kid, I'd pick up my moms hairbrush and sing in it like it was a microphone, stand in front of the mirror, waggling my hips to the beat of an imaginative beat, performing to an imaginative audience who was imaginatively chanting my name like a choir. I decided I was going to be a rock star.


After waiting (and walking) for many, many, many hours, it's finally my turn. It only takes a few minutes and then it's over. A few minutes and I'm on the tram on my way to the train station to catch a train with my mum and her husband. It feels surreal, like it didn't really even happen. But it did. I am reminded of this when I see myself on TV a few months later. It's the strangest feeling, and not one I particularly enjoy. I'd rather turn off the TV, not watch it at all. Nonetheless, I do watch, together with 630 000 others. The amount of messages and Facebook comments overwhelms me. It's crazy how people get involved, how they want me to succeed. Even people I've never met. It is one of the nicest feelings, people caring even when they have no reason to do so.

There's just something about drinking cognac out of a plastic mug. On the train. With your mum. After performing to four hard core musicians...

This all happened a few months ago. A few days from now, on Friday 7th to be more specific, it's time for the next challange, the next leap of faith. It will be the second time I get on the stage in front of the judges, but this time only one person will make the cut. My coach, Mira Luoti, is (or I guess was since the band did their last show only a few months ago) part of a well known Finnish duo called PMMP. She alone will decide my faith, she alone will decide whether I continue in the competition or not. The pressure is on, but I must say it's not half as bad as I would have thought. I must say, this time around my heart is not beating quite as hard, my hands aren't shaking and my head feels calm. Why?

Team Mira! <3

I have already gotten far more from this experience then I ever thought possible. I have met people I would otherwise never have met, done things I would never have done and learned things I would never have learned. There is a strange feeling of serenity to the situation, regardless of the craziness of it. For me the most important thing are the people, and no I'm not talking about celebrities. I've never been one to much care for if someone is famous or not. People interest me more for who they are then for what they do. Some people interest me also for what they do, but "moviestar" or "rock star" is usually not of interest. The people that I get to share this experience with are remarkable. There is something very special in a room with 20 singers, all singing the same song while someone plays the guitar. The variety of voices, notes and sounds is enchanting. Or partying with new found friends at the sleazy karaoke bar. Smiling till my cheeks hurt. It all sounds like a cliche, but I don't even care. These people are my family, even if just for a few days. In a way I have already won.

But how will the story end? Will it end at all? Below you can see a glass. This time not a plastic one. Only one question remains, and that is whether it is a drink to celebrate or to numb away disappointment. Stay tuned and I'll let you know!

Olen Suomalainen?

There has been a video going around on the internet where a group of singers remake an old Finnish song called Olen Suomalainen (I am Finnish). It is a classic song known by pretty much everyone. No harm in that, right? Except the people in the video and the people singing the song are all Finnish citizens, but with roots all over the world. From Peru to India, Finnish citizens of differing colors, races and history are displayed. It is such a nice thought, much like the Coca Cola Super Bowl commercial America The Beautiful I commented on a few weeks back. In that post, my intention was not to bash out on Americans as, sadly, racisms is as evident in Finland as it is in the states. However, I now realise it is easier to point out the weakness of others than the weakness of oneself. It is not always easy to be proud of ones origin and descent.

You can have a look at the video below.

The sad part is, watching the video, as ever touching it was, I already knew what was waiting. Some people would love the concept for showing that Finland looks different today than 50 years ago. What was seen as Finnish half a century ago, may have changed. On the other hand, others would hate the video. When I read the comments about the Coca Cola commercial, I was filled with a rage and frustration so intense, I hardly got any sleep. This time, however, the story is quite different. I feel tired, exhausted even. I feel pity. I almost feel indifferent. Wow, that's when I realize something is wrong.

We must all fear evil men. But there is another kind of evil which we must fear most, and that is the indifference of good men. - Boondock Saints

Edmund Burke said "all that is necessary for the triumph of evil is that good men do nothing". So back to basics. The ever so brief feeling of indifference is trashed, thrown in the corner like an old rag.

I can honestly say I'm Finnish, no question about it. I was born in Finland, as were my parents and their parents before them and their parents before them. Proud to be I might add. Finland has had great publicity during the last year with headlines such as If you want the American dream, go to Finland or What Finland can teach America about education. Naturally, there is a down side to the story and not everything is wonderful in Finland, but I'd say it's a pretty great place to live (if you don't consider the 6 months of winter). Simple as that, I'm Finnish and proud of it. One comment to the video above was the following

Kuinka vaikea on ymmärtää, että kansallisuus ja kansalaisuus ovat eri asia? - Slumnigga

Translating into: How hard is it to understand that nationality and citizenship are two different things? I think about this for a while and realise I agree. I am going to use the Finnish definition of these words (based on legislation), as the English definition of citizenship and nationality may differ a little from country to country. Citizenship (kansalaisuus) means a member of a state with all the rights and duties it entails. For example, with a Finnish citizenship you have the right to work, vote and live in Finland. On the other hand, nationality (kansallisuus) refers to the national identity or ethnicity. So if I was to move to Germany, I might get a German citizenship but I would still be very much Finnish. This is quite clear and so I agree with Slumnigga.

When all is purple, there is no black or white. Holi festival in India. (photo by Callum Lynch)

Citizenship and nationality are two different things, fact, but does it mean that one rules out the other? I am a Swedish speaking Finn, however, I am also Finnish. My native language of Swedish does not make me any less Finnish. Can it be that people that move to Finland may actually identify themselves also as Finnish, even if perhaps not the same way that Slumnigga would like? Will immigrants not adopt some traditions? Will they not learn the language? Will they not identify with the people living here? Cultural diversity, is it really such a tragedy? Is our culture not strong enough to be able to take it if a few ethnically different individuals say that, they too, are Finnish?

The lyrics of the song also calls for controversy, as a guy called Kai so kindly points out. On täällä elämä raskasta työta, translating into "the life here is hard work" which obviously is funny as we all know NO immigrants do ANY work. The only thing they do is collect income support from social services. They (meaning these god damned immigrants) live like social bums, collecting tax money earned by hard working Finnish citizens. Bastards. They think they can just come here and do nothing? Get everything for free? Sure, some people do. That is the down side of a well-functioning social safety net. However, "some people" are not immigrants. They are as much Finns as they are other nationalities. Not only Somalians take advantage of the system, but also the earnest and honorable Finns do this.

My Indian friend Rathan. Bastard lives in Finland collecting all income support known to man.
OR then he is a smart guy that studied at a Finnish university, currently working on India related projects,
bringing Finland some of that much needed tax income.

It is very dangerous to identify a person through ethnicity. To put people in boxes depending on their skin color, religious beliefs, sexual orientation or any other number of so called ethnic traits. Statements such as "I hate Russians" or "all Asians look alike" will not make you sound very smart. As Tommy Lee Jones put it

Ethnic stereotypes are boring and stressful and sometimes criminal. It's just not a good way to think. It's non-thinking. It's stupid and destructive. - Tommy Lee Jones

You can't hate Russians. There are 140 million of them, you cannot tell me that you hate them all, can you? I must say, I despise some of the things that are happening in Russia, but still, if I would actually say that I hate Russians, it would mean that my world would be 140 million poorer on people that could be my friends. That's a pretty hard cutdown. Not to mention all the people I would have to unfriend on Facebook, good lord. I can also not say that all Asians look alike. You know why? Because they don't. They look as alike as do whites. I can't say I hate muslims, for it is not religion that defines people, or people that define religion. The actions of some cannot be pinned to a religion, religion alone does not make decisions. People do.

I hate Russians. Especially this Russian guy called Maxim.
While I'm at it, I might also just hate the Norwegians. Like this girl called Jeanette.
That would be why my shirt says I <3 U ;)

They say Finns are honest and hardworking people, but I will let you in on a secret. It's not true. Not all Finns are hardworking, not all Finns are honest. Not all Finns stab their wife and drink vodka all day long. Not all Finns love the sauna. Not all Finns can stand winter. Not all Finns lack rhythm. Not all Finns own a Nokia and love to go fishing at their summer cottage. Sure, some people do, but not everyone. Ethnic stereotypes are boring and stressful and sometimes criminal. Do you really want to let stereotypes determine what you think of someone? Are you really ready to let go of all that control?

I guess what I'm trying to say are these two very simple things

#1 Don't be indifferent.
Being indifferent to evil is just as bad as being evil. We need to care about the people around us, also the people we do not know and have no obligations too, because it is all of our obligation to care and to not be indifferent.

Below a video of Johannes who is caught out in the cold without a jacket. Would you help him?

And how about the next one based on a true story. Eila is old and sick, wondering around town aimlessly. She is found dead. Frozen to death. Would you help Eila?

Indifference makes all the difference. Don't act. React.

#2 Prejudice is so 1997
Who would you be if you were only the sum of stereotypes? If you don't wish to be defined solely by ethnic stereotypes or by what music you listen to, think about that the next time you see a turban and think terrorist.

He look crazy to you? Well, he's crazy enough to figure out black holes. Stephen Hawking

I have noticed that even people who claim everything is predetermined and that we can do nothing to change it, look before they cross the road. - Stephen Hawking

And a bonus one, just because I can

#3 Love the haters
Love beats hate every time. Smiling will get you further than shouting. So smile, god dammit, just smile!